Ulla Nikula

Julius Pyrhönen

Kontrabasso

Julius Pyrhönen aloitti kontrabassomusiikin kuuntelun jo varhain lapsuudessaan, sillä hänen isänsä soitti kontrabassoa. Kohta piti päästä itsekin soittotunneille. Pyrhönen opiskeli kontrabassonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja hänen tärkein yhtyeensä oli Astor Piazzollan musiikkiin erikoistunut Novjaro-kvintetti.

Opintojen jälkeen Pyrhönen alkoi työskennellä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa. Työn ohessa Pyrhönen opiskeli barokkimusiikkia Pietarsaaren Noviassa ja opetteli soittamaan G-violonea, barokkikontrabassoa ja wienin violonea, joilla hän esiintyy mm. Barocco Borealen riveissä. Viime vuosien muista projekteista voisi mainita Årstiderne-yhtyeen, jossa pohjoismaisista muusikoista koottu kvintetti kiersi esittämässä vuodenaikoihin liittyvää uutta musiikkia ympäri Pohjoismaita.