Jukka Harju

Emil Holmström

Piano

Emil Holmström esiintyy solistina ja kamarimuusikkona, yhtyemuusikkona tai lajirajoja rikkovissa tapahtumissa. Häneen törmää säännöllisesti suomalaisilla festivaaleilla ja konserttisarjoissa, ja hän on esiintynyt mm. Sinfonia Lahden, Lapin kamariorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan solistina.  Hän on Lohjan kaupunginorkesterin taiteellinen partneri. Holmströmin tämänhetkisiä kiinnostuksen kohteita ovat 1800-luvun flyygelit ja aikamme musiikki koko rikkaudessaan. Uutta musiikkia hän esittää yhtyeissään Uusinta Ensemble ja defunensemble, sekä vieraillessaan Avanti!:ssa. Opintonsa hän suoritti Sibelius-Akatemialla Erik. T. Tawaststjernan johdolla täydentäen niitä Pariisissa Marie-Françoise Bucquet’n oppilaana. Hän on myös opiskellut sävellystä Veli-Matti Puumalan ja satsioppia Olli Väisälän oppilaana. 

Holmström on aktiviinen tapahtumien järjestäjä ja hän on ollut mukana perustamassa ja suunnittelemassa Klassinen Hietsu -konserttisarjaa, jolle vuonna 2021 myönnettiin valtionpalkinto. Vuodesta 2019 hän on puuhannut Bösendorfer – 1882 -konserttisarjaa, jossa hän sukeltaa ystävineen 1800-luvun saksalaiseen ohjelmistoon sitä häiriköivin maustein. Holmström on viime vuosina äänittänyt Beachin, Brahmsin, Schumannin ja Straussin sonaatteja viulisti Eriikka Maalismaan ja sellisti Markus Hohdin kanssa. Periodisoittimilla äänitetyt levyt ovat keränneet kiitosta Suomessa ja ulkomailla, ja Schumannin viulusonaattien kokonaislevytys voitti klassisen musiikin Emma-palkinnon vuonna 2019. Vuonna 2022 hän aloitti pestin PianoEspoo-festivaalin taiteellisena johtajana ja vuodesta 2023 hän suunnittelee myös Meri ja Musiikki -festivaalia Inkoossa.