Daniel Saur

Lyömäsoittimet

Daniel Saur on yksi ammattilaisista koostuvan lyömäsoitinyhteen, Global Percussion Networkin (GPN) perustajajäsenistä. Yhdessä GPN:n kanssa hän on esiintynyt, pitänyt seminaareja ja mestarikursseja kaikkialla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, sekä osallistunut radio- ja tv-lähetyksiin Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. GPN on esiintynyt festivaaleilla ympäri maailmaa, kantaesittänyt lukuisia teoksia, soittanut kokonaisia konsertteja jäästä valmistetuilla soittimilla ja jopa esiintynyt Ruotsin ilmavoimien hävittäjässä. 

Vuodesta 2008 Daniel on ollut Norrbotten-Neo -orkesterin jäsen. Orkesteri on yksi nykymusiikin johtavista yhtyeistä. NEO:n rungon muodostavat seitsemän muusikkoa, joiden soittimet ovat huilu, klarinetti, lyömäsoittimet, piano, viulu, alttoviulu ja sello. Yhtye keskittyy uusien teosten tilaamiseen ruotsalaisilta ja eurooppalaisilta eturivin säveltäjiltä. Danielin työsuhteeseen NEOssa sisältyy myös timpanistin työ Norrbottens Kammarorkesterissa sekä lyömäsoittajana toimiminen Piteå Kammaroperassa. Näiden keskenään erilaisten kokoonpanojen ansiosta Danielin ohjelmisto kattaa säännöllisesti kaiken Mozartin sinfonioista nykymusiikkiin ja multimediaalisiin oopperaesityksiin. 

Daniel tilaa ja esittää solistina säännöllisesti uusia teoksia sekä soololyömäsoittimille että lyömäsoittimille, joiden taustana on etukäteen nauhoitettu ääniraita/elektroniikka. Hän edistää lyömäsoittimien käyttämistä kamarimusiikissa tekemällä tiivistä yhteistyötä säveltäjien kanssa. 

Daniel on johtanut lyömäsoitinopintoja Musikhögskolan i Piteåssa (Luleå tekniska universitet) vuodesta 2001. Ennen sitä hän johti Framnäs Folkhögskolan lyömäsoitinopistoa vuosina 2004–2007. Vuonna 2007 Daniel vietti kuusi kuukautta artist in residencenä Universidad de Ciencias y Artes de Chiapas (UNICACG) -yliopistossa Chiapaksessa, Meksikon eteläisimmässä osavaltiossa. 

Daniel on saanut useita tilauksia säveltäjänä. Hän keskittyy sävellyksissään usein mallet-soittimiin ja lyömäsoitinperusteiseen kamarimusiikkiin. Hänen sävellyksiään on esitetty Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa, Japanissa ja Meksikossa. Danielin vuonna 2015 julkaistu cd-levy ”Scattered Thoughts” sisältää 6 teosta lyömäsoittimille. ”The Labyrinth” sisältää musiikkia klarinetille ja lyömäsoittimille ja levy ilmestyy vuonna 2020. 

Daniel on ylpeä Zildjian-symbaalien ja Innovative Percussion -mallettien puolestapuhuja.